Back Cover

“Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon 1944-1955”

24.00

1 laos

Suomeen siirrettiin turvaan jatkosaodan loppuvaiheessa sotatoimialueeksi joutuneesta Inkeristä yli 63 000 inkeriläissiviiliä. Valtaosa heista oli alle 15-vuotiaita naisia ja lapsia. Välirauhan solmimisen jälkeen Neuvostoliitosta saapunud Valvontakomissio ryhtyi nopeasti järjestämään heidän palauttamistaan Neuvostoliittoon. Kaikkiaan 56 000 inkeriläistä palasi, loput onnistuivat jäämään Suomeen tai pakenivat Ruotsiin.
Inkeriläisille oli luvattu, että he voisivat palata entisille kotiseuduilleen, mutta todellisuudessa heidät siirrettiin Keski-Venäjälle Pihkovan, Novgorodin, Velikoulukin, Tverin ja Jaroslavin alueelle surkerisiin olosuhteisiin. Toivo Flinkin tutkimus on ensimmäinen kokonaisesitys inkeriläisten vahiesta sodan jaloissa ja rauhan koitettua. Hän on laajan venäläisen arkistoaineiston avulla pystynyt seikkaperäisesti selvittämään siirtojen käytännön toimeenpanon ja laatimaan yksityiskohtaiset tilastot minne ja millaisiin olosuhteisiin perheet joutuivat. Lisäksi hän tarkastelee inkeriläisaktiivien toiminta Suomessa 1920-luvulta 1950- luvulle taustoittaakseen suomaliasten intressejä siirtokysymyksessä.

Tootja

Toivo Flink

Seisukord

uus


Raamat on uus

Kaal

746

Kirjastus

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Ilmumisaasta

2010

Lehekülgi

320

Mõõdud

Tavaformaat

Kaaned

Pehmekaaneline

Ülevaated

Pole ühtegi ülevaadet.

Ole esimene, et hinnata ““Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon 1944-1955””

Sinu e-postiaadressi ei avaldata. Nõutavad väljad on tähistatud *-ga