Back Cover

“Suomi kylmän rauhan maailmassa – Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan Unionin jäsenyyteen 1995”

19.00

1 laos

Suomi kylmän rauhan maailmassa on ensimmäinen kokonaisesitys Suomen ulkopolitiikasta neljältä vuosikymmeneltä (1955-1995). Taustana on kansainvälisen politiikan, asevarustelun ja ydinaseiden Suomelle luomat haasteet. Yöpakkaset ja noottikriisin synty seurauksineen saavat monitahoista valaistusta. Suomen puolueettomuuspolitiikan perusteita ja suomettumisilmiötä tarkastellaan laajasti ja kriitisesti. Samoin selvitellään, mitä Suomelle merkitsi supervallan naapuruus ja millaisen kuvan Suomi politiikallaan antoi itsestään. Teoksessa kartoitetaan myös perusteellisesti ETYK:in monivaiheinen historia sekä Suomen osallistuminen Euroopan yhdentymiskehitykseen EFTA:n, EEC:n ja ETA:n kautta lopulta EU-jäsenyyteen.
Teos päättyy kuvakuseen siitä, miten Mauno Koivisto johti ja muutti ulkopolitiikkaa pitkän Kekkosen kauden jälkeen ja miten Suomen tuvallisuuspolitiikan uudet linjaukset Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa tapahtuivat. Tarkastelun kohteensa on myös poliittisen historian kirjoituksessa aikaisemmin pimentoon jäänyt eduskunnan rooli ulkopolitiikan valvojana.

Tootja

Jorma Kallenautio

Seisukord

uus


Raamat on uus

Kaal

800

Kirjastus

SKS

Ilmumisaasta

2021

Lehekülgi

558

Mõõdud

Tavaformaat

Kaaned

Pehmekaaneline

Ülevaated

Pole ühtegi ülevaadet.

Ole esimene, et hinnata ““Suomi kylmän rauhan maailmassa – Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan Unionin jäsenyyteen 1995””

Sinu e-postiaadressi ei avaldata. Nõutavad väljad on tähistatud *-ga